Mirakoru
Mala - Fluoriitti
Mala - Fluoriitti
Malassa on 108 kivihelmeä ja näiden lisäksi guru-helmi. Voit käyttää malaa apuna esimerkiksi meditoidessa tai hengitys harjoituksia tehdessä. Mala on myös kaunis koru sellaisenaan ja sitä voi vaihtoehtoisesti käyttää myös rannekoruna käden ympäri kieputtamalla.
Omin kätösin rakkaudella solmittu ja tehty. Kaikki malat ovat yksilöllisiä ja välittävät hyvää energiaa. Kivihelmet halkaisijaltaan 6-8mm, solminnassa käytetty nylon lankaa. Malojen hinta vaihtelee kivilaadun mukaan. Toiset kivihelmet ovat huomattavasti kalliimpia kuin toiset 😊
Fluoriitti on korkea värähteinen kivi, joka vahvistaa intuitiota ja nostaa tietoisuuteen alitajunnan ideoita. Se tuo harmoniaa ja selkeyttää mieltä, joten jos tarvitset apua keskittymiseen esimerkiksi koulu tai työ tehtävissä, fluoriitista voi olla apua. Siksi sitä on kutsuttukin mm. "neron kiveksi" ja sisäisen viisauden kiveksi.
Noudon saatavuutta ei voitu ladata
